Mehtäläisten toko 8.2.-14.3. klo 19

105,00 

Mehtäläisten toko on yhdistelmä perinteisiä tokoliikkeitä, arkitaitoja, sekä erilaisia temppuja.

Varasto loppu

Mehtäläisten toko on Kannattavan omaa tuotantoa! Se on yhdistelmä perinteisiä tokoliikkeitä, arkitaitoja, sekä erilaisia temppuja. Tätä voi harrastaa sekä omaksi iloksi, että tavoitteellisemmin. Koirakoiden tason mukaan aloitetaan helpoimmista tehtävistä ja viedään taitoja pidemmälle edistymisen mukaan. Kaikki lajista innostuneet ovat tervetulleita, jos tunnet itsesi "mehtäläiseksi" koirasi kanssa, tai kaipaat vain vaihtelua perinteiseen tokoon. Mehtäläisten tokossa on leikkimielisiä luokkia omine liikkeineen, joista kuvaukset alla

Luokka 1: Harjotellaan
“Harjotellaan”-luokassa koirakko tekee seuraamista koira ohjaajan vasemmalla puolella ja samalla testataan myös istuminen ja maahanmeno liikkeestä. Näiden lisäksi seuraamiseen kuuluu ihmisen ohittaminen. Ihminen kävelee koirakkoa vastaan n. 2-3 metrin sivuetäisyydellä ja koiran tehtävä on jatkaa seuraamista. Koiran tulee tehdä vähintään yhden kerran “Look at that”-temppu ohituksen aikana.

Erillisinä tehtävinä tehdään myös luoksetulo n. 10m päästä, leikkiminen lelulla ohjaajan kanssa, sekä käteen koskeminen kuonolla, jossa on kestoa n. 3s.

Luokka 2: Osataan

“Osataan”-luokassa mukaan tulee seuraaminen myös ohjaajan oikealla puolella, sekä puolen vaihto seuruussa. Ohitustehtävässä ohitetaan toinen koirakko ja jäävänä liikkeenä on seisominen seuruusta. Luoksetulossa lisätään yksi häiriötekijä koirakon sivulle.

Uusina liikkeinä tulee makuu lonkkalevossa / kylkimakuu (extrapisteitä!), sekä ohjaajan poistuminen lyhyesti (n. 10s) sermin tms. taakse piiloon.

Luokka 3: Kisataan

Seuraamiseen tulee tässä luokassa mukaan maata pitkin vierivä tennispallo, joka heitetään maata pitkin koirakkoa vastaan. Koiran tehtävä on jälleen tehdä “Look at that”-temppu ja jatkaa seuraamista. Lisäksi seuraamiseen tulee 3 erilaista pintaa (esim. kumi, ritilä, vaneri tms.), joiden yli kävellään. Koirakko saa hidastaa vauhtia näiden kohdalla. Tempon muutoksia ja kahdeksikon pujottelua on myös kisataan-luokassa.

Uusina liikkeinä on nouto siten, että koira poimii maasta ohjaajan valitseman oman esineen ja luovuttaa sen ohjaajalle käteen. Esineeksi käy esim. koiran oma lelu, tai ohjaajan hanska. Istumiseen lisätään kestoa 20s ja häiriönä toimii lentävä pallo, jonka jälkeen koiran täytyy tulla kutsusta luokse. Viimeisenä lisäyksenä koira täytyy saada ohjattua n. 10m päässä sijaitsevalle kohteelle siten, että se laittaa etutassut kohteen päälle. Tuomarin merkistä koira pyydetään maahan ja sen jälkeen luokse. Kesto ennen maahanmenoa vaihtelee 0...7s.

Tekijä pidättää oikeudet muutoksiin 😉

Ryhmäkoko 3-5 koirakkoa

Kurssin ajankohta: torstaisin 8.2.-14.3. klo 19-20 (HOX! Ei treenejä 7.3.)

Kurssipaikka: Koirapalvelu Kannattavan halli osoitteessa Ratamotie 46, Oulu

Kouluttaja: Riikka Kokkonen

Osallistujat saavat kurssi-infon ennen kurssin alkua sähköpostilla

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Mehtäläisten toko 8.2.-14.3. klo 19”